Mitä yhteistä on työntekijällä, ostajalla, luotonantajalla- ja saajalla, sekä vuokralaisella että vakuutetulla? Kaikille näille yksityishenkilöille on yhteistä, että he joutuvat tekemään ja päättämään sopimuksia. Sopimusta tehtäessä, sen voimassa ollessa, sekä sitä päätettäessä tulee kuitenkin monasti noudattaa lain mukaisia muotomääräyksiä, jotka eivät monellekaan ole tuttuja. Se joka ei tunne oikeuksiaan ja velvollisuuksiaan voi kohdata ikäviä yllätyksiä ja menettää peruuttamattomasti oikeutensa. Näin esimerkiksi väitetään usein, että suullisesti tehty työsopimus ei olisi sitova, että työntekijä voisi perua työsuhteen kumoamista koskevan sopimuksen helposti, ja että työsopimus voitaisiin irtisanoa/ purkaa suullisesti. Vuokra- ja lainasopimusta irtisanottaessa/ purettaessa ei huomioida lakimääräisiä muotomääräyksiä. Vuokrasopimuksen purkaminen hyväksytään muitta mutkitta.
Jokaisen, jonka tulee allekirjoittaa asiakirja, jonka oikeussuhdetta ollaan muuttamassa ja/tai jonka tulee ilmaista tahtonsa, tulisi hakeutua asianajajan puheille ennen kyseisen oikeustoimen tekemistä.